Maija Haanpää, s.1933 Tampereella, julkaisi ensimmäisen romaaninsa, vanhempiensa tarinan "Linja-autolla läpi elämän" v.-2004 omakustanteena saatuaan NVL,n (Nuoren Voiman liiton) arvostelupalvelun erittäin kannustavan lausunnon.
"Peilikuvia ja Heijastuksia", hänen toinen teoksensa, on novellikokoelma jonka julkaisija on Kustannus Mediapinta OY.
 
Novelleissaan hän on tuonut esiin eri ikäkausien sisäisiä tunnelmia, lasten ja nuorten kasvukipuja, epävarmuutta, pelkoja- mutta myös humoristista elämän asennetta kuten novellissa "Häiriö", josta katkelma:

"Emil on onnistunut vakuuttamaan itselleen että oikeastaan hän on aika tyytyväinen nykyiseen elämäänsä. Tämä on nyt sitä, mitä hän oli jo kauan haaveillut vaikka hän ei oikein tiennytkään mitä hän oli oikeastaan haaveillut. Hän ihmetteli, ettei hän edes loukkaantunut kun Elsa lähtiessään kutsui häntä " pehmoksi ja vellihousuksi"  Elsa käytti myös muita nimityksiä kuten, " vätys ja nahjus". Mutta oikeastaan nuo kaikki sanat merkitsivät aika samaa asiaa, joten hän jättää ne omaan arvoonsa. Elsan oli kai parempi lähteä kun sai pientä riidanpoikasta aikaseksi. Elsa raukka , kai sillä oli ikävä hänen kanssaan, kaipasi tietenkin vilkkaaampaa elämää,seurapiirejä. Sellaiseta ei Emil koskaan välittänyt. Hänelle riittivät kotoiset TV-illlat.

  Elsa ei varmaan koskaan tajunnutkaan, miten raikkaan tuulen hänen lähtönsä sai puhaltelemaan Emilin rinnassa. Nyt hän sai vihdoinkin nauttia vapaudesta ja olosta omana herranaan. Hän kasvatti tuota pikaa jopa viikset kasvojensa koristeeksi, ihan vaan sen vuoksi, koska tiesi, miten Elsa oli viiksiniekkoja aina inhonnut. Emil iloitsi, nyt hänen ei tarvitse olla kenestäkään vastuussa, eikä vastata kenellekkään omista tekemisistään.
Iltaisin työstä tultuaan hän suorastaan tanssahtelee, pistääpä pieneksi lauluksikin vaikka hänellä ei ääntä olekaan, mutta sekin kuulostaa ihan mukavalta, ainakin sen jälkeen kun hän on nauttinut jokailtaisen ginitonicin. Se on tapa, jonka hän nyt on vapauden huumassaan ottanut.  Ei mitään paheksuvia silmäyksiä siis, aah!  Elämä on suloista"
 
Maija Haanpää asuu Ruotsissa v:sta -69.  Hän on koulutukseltaan fritidspedagogi, (vapaa-ajanped.) valmistunut v-86 ja toiminut sen jälkeen eri kouluissa lasten parissa sekä myös vanhustoiminnassa ikääntyneiden parissa.
 
Huolimatta neljästäkymmenestä vuodesta "vieraalla maalla", kotiutumisesta sinne, ovat juuret syvällä Suomen maassa ja Suomen kieli on myös säilynyt vahvempana tunnekielenä ja tuntuu yhä omalta.
Vasta nyt myöhemmin "vanhoilla päivillä" on ollut aikaa paneutua kirjoittamiseen. Opiskelut, myös suurperhe, viisi lasta, kymmenen lastenlasta, kymmenen lastenlasten lasta, ovat vaatineet oman aikansa tavallaan.
Harrastuksista voidaan mainita akvarellimaalaus. Näyttelyitä on ollut Ruotsissa, Espanjassa, yhteisnäyttelyitä Ruotsissa, Suomessa ja Venäjän Pietarissa.
Myös talvimatkailu caravaanilaisena vuodesta -95 ja oleskelu etelän lämmössä, Espanjassa, n. yksitoista talvea, joidenka tuloksena on ollut myös muutama novelli kokoelmassa. Tilaa kirja tästä. Toimitetaan postiennakolla hintaan 250 kruunua plus postimaksu.
 

 

                                                                                                                                                      

Home...